mental disorder! @helsinki - päätön päiväkirja

Koulun päättäjäiset. Juhliminen. Ryyppääminen. Sosiaaliset normit.

Tätä tekstiä kirjoittaessani vietän kesäistä lauantai-iltaa kotonani. Jossain juhlitaan. Sitä teen minäkin, nyt ja tässä, omalla tavallani. Puhelin laulaa 15 minuutin välein ja tiedustelee: “Missä vitussa sä olet? Täällähän KAIKKI on!”. Siinä on ongelman ydin: KAIKKI.

En ymmärrä ihmisiä, jotka noudattavat orjallisesti kaikkia traditioita ja kirjoittamattomia, miksei myös kirjoitettuja, normeja. On osattava joustaa, on uskallettava. Pahimpia ovat massojen mukailijat. Se, että suuret ihmismassat tekevät jotakin, ei tarkoita, että juuri minun pitäisi myös tehdä samoin.

“Kaikki nuoret dokaavat!”. Miksi minunkin pitäisi? Tekeekö se minusta hyväksyttävämmän yksilön yhteiskunnassa? Tämä ei ole saarna, pikemminkin spontaania pohdiskelua. Itsekin olen ollut niin paljon kaikessa mukana, juonut, juhlinut ja niin edelleen, mutta nyt en vain jostain syystä viitsi. Ja se on OK, eikä minun tarvitse tehdä niin kuin muut. Miksi tarvitsisi?

Syntyivätkö suuret aatteet siten, että niiden perustajat mukailivat suurten massojen tahtoa? Eivät todellakaan. Jonkun täytyy olla aina pioneeri ja sen tähden häntä tullaan aina ylistämään tai halveksimaan. Uhrautuminen on joskus välttämätöntä, luopuminen jostakin euforisesta ja pysyvästä, siirtyminen parempaan mutta epästabiilimpaan tilanteeseen.

Muutos uuteen ei aina välttämättä ole muutos parempaan. Silti, se on yleensä yksilön pyrkimystä kohti tavoitteitaan. Unelmat. Tarpeet. Ideologia.

Nyky-yhteiskunta on jossain määrin hyvin paradoksaalinen. Toisaalta pyritään yli-individualistisesti tuomaan esille kaikki omat muista erottuvat piirteet ja korostamaan, jopa liioittelemaan niitä, toisaalta halutaan mukautua massoihin, jotta tultaisiin yleisesti hyväksytymmäksi ja kunnioitetummaksi.

Mikä sitten on sitä oikeaa, perimmäistä hyvää, mihin ihmisen tulisi pyrkiä ja miten ihmisen tulisi elää? Kultainen keskitie - kohtuus kaikessa, on hyvä punainen lanka elämän perustaksi, mutta se käy pitemmän päälle yksitoikkoiseksi seikkailua ja muutosta janoaville. Meidän on itse kukin löydettävä oma arvomaailmamme ja omatuntomme, vaikka nykyään markkinoinnin muovaamassa mielikuvamaailmassa omilla ajatuksilla on yhä vähemmän tilaa luovia aivoissamme. Meitä aivopestään itse asiassa koko ajan, on tehty niin kauan kuin ihmislaji on ollut olemassa.

Se, mitä yritän loppujen lopuksi kaiken tämän kielikuvasekamelskan keskeltä toitottaa, on kohtuuden ja aktiivisen järjenkäytön mielekäs yhdistelmä. Ajatelkaa, ajatelkaa niin paljon, kuin vain voitte. Se ei koskaan ota mitään, se vain antaa. Jos on antaakseen.

Vaalikaa kohtuuden hyvettä elämässänne, arjessa ja juhlassa, ja muistakaa, että vaikka mitä tilaisuuksia eteenne tarjoutuisi, käyttäkää järkeänne, älkääkä antako minkään sumentaa sitä. Jos kaveri menee ryyppäämään, älä itse mene. Esitä vakuuttava perustelu. Älykäs toisinajattelu ottaa huomioon tosiasiat, mutta vastustaa vallitsevia arvoja.

Aamulla kaverilla on krapula. Silloin sinä olet jo virkeänä kahvipöydässä ja naureskelet, elämä hymyilee, katselet ikkunasta ulos ja ajattelet: pahemminkin voisi olla. Olet aktiivinen uskaltaja, uskalsit tehdä sosiaalisen painostuksen alla hienon päätöksen. Kun pidät ideastasi kiinni, sinua voi jo arvostaa päättäväisyytesi vuoksi.

Ole maltillinen, sisältäsi kumpuavaa hyvyyttä ja päättäväisyyttä ilmentävä yksilö. Tulevaisuus on vielä oleva sinun.

Neitonenhan on enemmän kuin se antaa ymmärtää

sietää urbaania elämää,

rakastaa:

metsää

soita

lintuja

kaloja

ihmisiä

hevareita

punkkareita

juoppoja

mummoja

etelää ja pohjoista

läntistä ja itäistä

mustaa ja vitivalkoista

eksoottista ja tutun kotoista

aitoja ja feikkejä

liisoja ja böndejä

miksi en enää näe kasvojasi neito?

miksi ne ovat muuttuneet?

kosiko herra Yrjö Puska jo sinua reilukerhoonsa?

miksi käännät minulle selkäsi?

parsi pukusi kuntoon, se repsottaa jo pahasti.

teemme sinulle ison neulan ja tuotamme lankaa.

Lupaatko sitten kaunistautua ennallesi?

Ja annat pakit kilpakosijoille.

Sinkkuna olet aina hehkeimmilläsi.

Nämä viimeaikaiset tapahtumat rakkaassa naapurimaassamme asettavat todellakin kyseenalaiseksi sen, onko Ruotsi enää hyvinvoiva kansankoti. Jatkuvat ryöstöjen sarjat tuntuvat olevan arkipäivää, tai ainakin media tuntuu olevan kovin herkkänä uutisoimaan uusista iskuista.

Viimeksi tänään HS uutisoi uudesta iskusta Göteborgissa http://www.hs.fi/artikkeli/1135233582775.

Jenkkiläisiä villin lännen tarinoita kuulleelle nämä tapahtumat eivät ole mitenkään hätkähdyttäviä, mutta se, että tapahtumakenttänä on meille kaikille niin rakas naapurimme, saattaa järkyttää enemmän tai vähemmän.

Mehän olemme oikeastaan yhtä ja samaa sakkia, Pohjoismaita, EU-maita, Schengen-maita.

Keväällä Suomessakin tapahtuneet ryöstösarjat ovat omiaan pistämään itse kunkin miettimään kansallista turvallisuuttamme, elämmekö enää pumpulin ympäröimänä. Emme ole itse asiassa eläneet enää pitkään aikaan. Poliisit tuntuvat olevan voimattomia näiden ryöstöaaltojen edessä, ja jos näin todellakin on, mitä voimme enää tehdä?

Ovi auki siirtolaisille

Ruotsi on pitkään ollut Euroopan edelläkävijä siirtolaispolitiikassa. Siis ainakin EU:n mittapuulla, Suomihan on ollut perinteisesti hyvin nihkeä ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia.

Ainakin minulle herää väkisinkin kysymys siitä, onko Ruotsi pitänyt ovensa liian avonaisena maahanmuutolle, onko maahan päässyt pesiytymään ns. ääriaineksia tai rikollisryhmiä. Pidän itse tätä hyvin ilmeisenä, sillä ongelmia on esiintynyt erityisesti siirtolaisten asuttamilla alueilla. Mellakat ovat yleistyneet ja monissa kaupungeissa, kuten Malmössä, on alueita, jonne tavallisella medelsvenskalla ei ole mitään asiaa, sinne ei vain uskalleta mennä.

Pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa olisi syytä tarkistaa, sillä huijarit käyttävät lainsäädäntömme porsaanreikiä armotta hyväkseen. Tällä tavalla myös ulkomaisia rikollisjärjestöjä pesiytyy myös meille Pohjoismaihin.

On arvioitu, että Ruotsin raharyöstöt olisivat pitkälti entisten eteläeurooppalaisten ammattisotilaiden suorittamia. Balkanin alueelta tulevia siirtolaisia onkin Ruotsissa erityisen runsaasti.

Ei kiitos Suomeen!

Tällaisen kehityksen jatkuessa on selvää, että myös meidän stabiili turvallisuutemme on vaarassa. Tämän vuoksi pidän erittäin tärkeänä prioriteettina pakolaisten ja siirtolaisten taustan tarkistamista kaikissa EU-maissa, sillä liikkumisen ollessa unionin sisällä vapaata, tarkastus täytyy suorittaa ensimmäisessä maassa, jonne pakolaiset saapuvat.

Tämä ei ole missään määrin pakolais-/siirtolaisvastainen kannanotto, vaan näen asian pikemminkin siten, että tiukennetut tarkastukset hyödyttäisivät meitä kaikkia, niin aidossa hädässä olevia pakolaisia, siirtolaisia, kuin tavallisia eurooppalaisia.

Taatkaamme yhdessä turvallisuutta toisillemme.

Mahtavaa. Tässä sitä nyt ollaan rustaamassa tekstiä blogiini. Tein tuossa eilen viikkoa sitten radikaalin siirron blogger-palvelusta tänne, koska ensinnäkään ulkoasu ei ollut läheskään odotuksiani vastaava (eikä sopivia vaihtoehtoja tuntunut löytyvän) ja toiseksi turhauduin suuresti joka kerta tarkastellessani kävijämääriä: kukaan ei ollut vieraillut blogissani.

Voi tietysti olla, että allekirjoittanut on näissä asioissa vielä sen verran nyyppä, etten ole osannut “markkinoida” blogiani oikein netin valtavassa tietopaljussa. Ehkä koen kuitenkin oppineeni jotain oleellista bloggaamisesta.

Itsekin ihmettelen edelleen, miten edes lankesin tällaiseen. Tai miksi lankesin Facebookiin ja vastaaviin. Minulla on harvoin aikaa istahtaa koneen eteen ja ruveta noin vain spontaanisti jotain kirjoittamaan; vielä harvemmin löytyy kiinnostusta jakaa tuntemattomien ihmisten kanssa epäoleellisia asioita arjestani.

No jaa.. ehkä vain olen ollut riittävän objektiivinen ja konservatiivinen tekemisteni suhteen. En ole roikkunut massan mukana kaikkien uusien villitysten perässä. Tai bloggaaminen on totta puhuen todella kaukana uudesta ilmiöstä, mutta minä tunnen edelleen käyskenteleväni blogimaailmassa kuin Liisa ihmemaassa, aina löytyy jotain uutta ja hämmentävää, josta voi saada yllättäviäkin virikkeitä omaan työskentelyyn.

Olenko siis ollut epäsosiaalinen? Jonkun mittapuulla mitattuna varmasti kyllä, mutta itse en ehkä ilmaisisi asiaa niin radikaalilla termillä. Sanoisin itse ennemminkin “käytäntökeskeinen” tai jotain vastaavaa.

Koin suuren valaistuksen sanotaanko vuosi sitten, kun aloin toden teolla pohtia, miten rytmittää tappotahtinen opiskelu ja ihmissuhteiden ylläpitäminen. Verkostoituminen. Sosiaaliset verkostot. Livemaailma ei enää riitä, vaan on pakko toimia virtuaalisella tasolla säilyttääkseen ihmiskontaktit. Ja loppupeleissä se on kuitenkin aivan loistavaa, että myös meille kiireisille on keksitty meset ja naamakirjat, että voimme vaihtaa ajatuksia läheisten ihmisten kanssa päivittäin. Miten pärjäsimmekään ennen nettiä?

Sytyn hitaasti näissä asioissa, mutta kun se hetki koittaa, ryhdyn määrätietoisesti kehittämään itseäni ja osaamistani näissä asioissa. Mutta mieleen herää kysymys: miten selvisimmekään ennen internetin aikakautta? Suuret ikäluokat ovat eläneet pitkän ja onnellisen elämän ilman verkkopalveluita. Onko internet vain sosiaalisen maailman korvike? Pehmentääkö se aivomme alistaen moraalimme kapitalistisen riistokulttuurin tuhottavaksi?

Ehkä on vielä toivoa siitä, että osaamme hyödyntää uusia innovaatioita terveellä tavalla, unohtamatta perinteitämme ja arvojamme. Hyvyys on juurtuneena ihmisen perusluonteeseen ja ennen pitkää massat nousevat barrikadeille vastustamaan pahaa. Ellei kapitalismi murenna meitä ensin. Olen optimisti. Parempaan on vielä matkaa, mutta voimme pyristellen päästä kohti tavoitetta.

ps. Kokeilin tässä Windows Live Writeria ja hoksasin sieltä mielenkiintoisen karttatoiminnon, jonka avulla voi tuoda maisema/karttakuvia omaan blogiin. Alla esimerkkikuva:

Mistähän tämä olisi?