Mahtavaa. Tässä sitä nyt ollaan rustaamassa tekstiä blogiini. Tein tuossa eilen viikkoa sitten radikaalin siirron blogger-palvelusta tänne, koska ensinnäkään ulkoasu ei ollut läheskään odotuksiani vastaava (eikä sopivia vaihtoehtoja tuntunut löytyvän) ja toiseksi turhauduin suuresti joka kerta tarkastellessani kävijämääriä: kukaan ei ollut vieraillut blogissani.
Voi tietysti olla, että allekirjoittanut on näissä asioissa vielä sen verran nyyppä, etten ole osannut “markkinoida” blogiani oikein netin valtavassa tietopaljussa. Ehkä koen kuitenkin oppineeni jotain oleellista bloggaamisesta.
Itsekin ihmettelen edelleen, miten edes lankesin tällaiseen. Tai miksi lankesin Facebookiin ja vastaaviin. Minulla on harvoin aikaa istahtaa koneen eteen ja ruveta noin vain spontaanisti jotain kirjoittamaan; vielä harvemmin löytyy kiinnostusta jakaa tuntemattomien ihmisten kanssa epäoleellisia asioita arjestani.
No jaa.. ehkä vain olen ollut riittävän objektiivinen ja konservatiivinen tekemisteni suhteen. En ole roikkunut massan mukana kaikkien uusien villitysten perässä. Tai bloggaaminen on totta puhuen todella kaukana uudesta ilmiöstä, mutta minä tunnen edelleen käyskenteleväni blogimaailmassa kuin Liisa ihmemaassa, aina löytyy jotain uutta ja hämmentävää, josta voi saada yllättäviäkin virikkeitä omaan työskentelyyn.
Olenko siis ollut epäsosiaalinen? Jonkun mittapuulla mitattuna varmasti kyllä, mutta itse en ehkä ilmaisisi asiaa niin radikaalilla termillä. Sanoisin itse ennemminkin “käytäntökeskeinen” tai jotain vastaavaa.
Koin suuren valaistuksen sanotaanko vuosi sitten, kun aloin toden teolla pohtia, miten rytmittää tappotahtinen opiskelu ja ihmissuhteiden ylläpitäminen. Verkostoituminen. Sosiaaliset verkostot. Livemaailma ei enää riitä, vaan on pakko toimia virtuaalisella tasolla säilyttääkseen ihmiskontaktit. Ja loppupeleissä se on kuitenkin aivan loistavaa, että myös meille kiireisille on keksitty meset ja naamakirjat, että voimme vaihtaa ajatuksia läheisten ihmisten kanssa päivittäin. Miten pärjäsimmekään ennen nettiä?
Sytyn hitaasti näissä asioissa, mutta kun se hetki koittaa, ryhdyn määrätietoisesti kehittämään itseäni ja osaamistani näissä asioissa. Mutta mieleen herää kysymys: miten selvisimmekään ennen internetin aikakautta? Suuret ikäluokat ovat eläneet pitkän ja onnellisen elämän ilman verkkopalveluita. Onko internet vain sosiaalisen maailman korvike? Pehmentääkö se aivomme alistaen moraalimme kapitalistisen riistokulttuurin tuhottavaksi?
Ehkä on vielä toivoa siitä, että osaamme hyödyntää uusia innovaatioita terveellä tavalla, unohtamatta perinteitämme ja arvojamme. Hyvyys on juurtuneena ihmisen perusluonteeseen ja ennen pitkää massat nousevat barrikadeille vastustamaan pahaa. Ellei kapitalismi murenna meitä ensin. Olen optimisti. Parempaan on vielä matkaa, mutta voimme pyristellen päästä kohti tavoitetta.
ps. Kokeilin tässä Windows Live Writeria ja hoksasin sieltä mielenkiintoisen karttatoiminnon, jonka avulla voi tuoda maisema/karttakuvia omaan blogiin. Alla esimerkkikuva:
0 responses tähän mennessä ↓
Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.